syndroneonline.com
Minä en ole aiemmin tajunnut, miten minulla ei ole ollut vaihtoehtoa hengissä selviytymiseen. Minun on ollut pakko, nimenomaan pakko kehittää nopeasti jotain mihin uskoa. Elämältä olisi mennyt muuten aivan totaalisesti pohja alta. Valitsin raunioituneen muurin, joka piti minua hengissä. Katselin kun toiset elivät näteissä ja lämpimissä taloissa, ja minä elin raunioissa. Kun satoi, se tuntui koko kehossa piiskaavana tulvana. Kun paistoi aurinko niin pelkäsin sadetta ja kylmiä öitä. Yksin siellä raunioissa. Kukaan ei tule hakemaan minua sisälle lämpimään taloonsa, vaan toiset heiluttaa minulle ikkunasta. Niin kuin se olisi sama asia. Nyt kun minä olen rakentanut pientä omaa mökkiä, niin minä käyn ulkona joskus sateellakin. Kävelen niiden raunioiden luo ja katselen niitä. Ymmärrän, kuinka ihme on etten ole paleltunut kuoliaaksi niiden suojissa. Jähmettyneessäkin kehossani on virrannut elämän veri. Kirkuva veri. Kauhistun siitä mitä näen ja tajuan, ja palatessani lämpimään ja turvalliseen mökkiini en pääse minut vallanneesta järkytyksestä irti.
Aleksi Manninen Digituottaja, graafikko, kitaristi. Posted on 19. 10. 2007 27. 5. 2017 Arja Korisevan joululevyn design. Post navigation Edellinen Arja Koriseva 2007 19. 9. 2007 Seuraava Joona Toivanen trio 2. 2008 Search for: Aloita haku Enter / Return -näppäimellä
Aaton kruunasi t(h)aivaallinen ateria rantaravintolassa. Hieman vaikea oli tosin löytää Long Beachiltä sellaista ruokapaikkaa, joka ei olisi tarjonnut vain jouluaaton "set menuta". Vielä vaikeampi oli löytää joulupäivän aamuna ravintolaa, jonka henkilökunta olisi ollut hereillä. Mekong-viski oli maistunut lantalaisille ravintolatyöntekijöille aattoiltana niin hyvin, että heitä retkotti sammuneena pitkin rantoja, osalla tonttulakki silmillä. Päivä Pekingissä Kerran olin aattona Kiinassa. Johtuen siitä, että China Airin halpalento Helsingistä Bangkokiin sisälsi päivän mittaisen välilaskun Pekingissä. Ilma oli kirpeä pakkasesta, ihan kuin lähtiessä Suomesta. Ensimmäiseksi ryntäsin Kiellettyyn kaupunkiin, jotta tulisi nähtyä edes yksi Pekingin nähtävyyksistä. Suurenmoista oli, kuten kaikki Pekingissä, paino sanalla suuri. Rientomarssia tehdyn sight seeing -kierroksen jälkeen vatsa kurisi siihen malliin, että oli päästävä joululounaalle. Kyydin keskustan ostoskaduille antoi taksikuski, joka puhui sujuvaa suomea.
Hän asui puolet vuodesta Porvoossa, jossa hänellä oli perhettä. Hauska sattuma, kuten sekin, että valitsemassamme ruokapaikassa listat oli kirjoitettu vain kiinankielellä. Sormi osui kahteen kohtaan: toinen annos oli oikein hyvää (kanaa, luullakseni), mutta toinen oli silkkaa chiliä. Se jäi syömättä, vaikka chilinsietokykyni on huippuluokkaa. Kun tonttuasuun pukeutunut tarjoilija näki meikäläisen kakovan kurkkuaan, hän naureskeli hihaansa ja kiidätti pöytään lisää (joulu)olutta.
Hotellejakin Langkawilla oli vain kolme. Niiden takapihoilla juoksentelivat apinat. Ne mulkoilivat meitä jouluturisteja epäluuloisesti: mitä p***ttä te valkonaamat täällä teette. Olisivatpa tietäneet, että me olimme vasta alkua. Langkawin muuttuminen neitseellisestä pikkuparatiisista suurten matkailijalaumojen suosikkikohteeksi oli juuri alkanut. Katkarapuja ja karjalanpaistia Yhden joulun vietin Teneriffalla, koska olin yhden talven siellä töissä lomaosakemyyjänä. Älkää, pliis, kysykö tästä enempää. Se on ihan oma tarinansa ja varsin surullista kuultavaa. Anyway, joulu saapui Kanariallekin, ja jouluturistit sen mukana. Ottaessani aattona aurinkoa Puerto de la Cruzin uima-allasalueella kuuntelin edellisiltana paikan päälle saapuneen suomalaisseurueen puheita. Olivat tuoneet mukanansa laatikot ja muut herkut, jotta "joulu tuntuisi edes vähän joululta". Nyt käytiin kinaa siitä, kuka lähtisi käristämään kinkkua. Heti perään hehkuttivat, että "on se vaan ihanaa viettää joulua kaukana Suomesta".